LEPÄÄVÄ KUU (2023)

”Mitä jos kuu pysähtyisi lepäämään, heittäytyisi puiden kannateltavaksi. Jättäisi alituisen kiertämisen edes hetkeksi, valokuvan hetkeksi".

Taivaalla kiertävä kuu pysähtyy lepäämään luonnonmaiseman erilaisiin ulokkeisiin; puun latvoihin, oksiin tai jopa järven pohjahakoon. Valokuvien illuusiot ovat syntyneet yhdistämällä kuvaushetkelläkameran etsimessä näkyviä eri etäisyyksillä olevia yksityiskohtia ”törmäilemään” samalle linjalle taivaalla näkyvän kuun kanssa. Telepolttoväli ja niukka terävyysalue häivyttävät maaston yksityiskohdat pehmeiksi, maalauksenomaisiksi, mikä on ollut osa kuvaustyyliäni jo yli kymmenenvuoden ajan. Lepäävä kuu näyttely oli esillä galleria Laterna Magican Tiiligalleriassa Helsingissä lokakuussa 2023.

KAIMO-DAWNING (2021)

Tunne luonnosta, ohikiitävät hetket–tuttuja, mutta ainutkertaisia. Hetkessä koen muuta kuin silmät näkevät. Kamera apuna kuin sivellin rakennan eteeni kuvan, joka ei ole valokuva eikä maalaus.

Valokuvissani kohteena ovat monesti puut ja vesi. Tarkoitukseni on päästä silmää syvemmälle, kokemukseen luonnosta, valokuvan keinoja käyttämällä, valokuvaa häivyttäen.

Näyttelyn kuvissa olen käyttänyt paljontekniikkaa, jonka avulla saan valokuvalle ominaisia optisia keinoja hyödyntäen luotua uusia illuusioita ja tilallisia vaikutelmia. Illuusioita hakiessani kuvaan paljon pitkällä polttovälillä , käyttäen lyhyttä terävyysaluetta ja tarkennusta äärettömään. Pitkäpolttoväli mahdollistaa eri etäisyyksillä olevien yksityiskohtien sijoittamisen samaan kaksiulotteiseen tasoon. Kun tarkennus on säädetty kauimpaan kohteeseen ja terävyysalue on pieni, eri etäisyyksillä olevien yksityiskohtien välille syntyy jännitteitä; ne yhdistyvät luoden mielenkiintoisia ja epätodellisiakin yhteyksiä. Näyttely oli esillä galleria Laterna Magican Tiili- ja Kellarigallerioissa marraskuussa 2021.

AIKAPOIMU (2021)

makroabstraktioita ihmisen luontoon hylkäämistä esineistä

”Suuntasin kameran lähelle ja tarkastelin esineiden yksityiskohtia. Olin kuin hiljaisella taistelukentällä, jossa muutokset tapahtuvat vuosien, vuosikymmenien sykleissä. Kuvissa esineiden alkuperä häipyy, ne tuovat muistumia ja mielleyhtymiä paikkoihin, erilaisiin maailmoihin".

Asutuskeskusten puristukseen ja liepeille on jäänyt vuosikymmenien saatossa monenlaisia merkkejä aiemmasta ihmisten toiminnasta ja elämästä: vanhoja ja lahonneita ihmisasumuksia, asunnottomien asuntokyhäelmiä metsissä sekä satunnaisten kulkijoiden tarkoituksella tai erehdyksessä sinne hylkäämiä esineitä. Kaupungin metsäsaarekkeista ja reunametsistä löytyy mm. peltisankoja, kattiloita, laukkuja, lenkkitossuja, säilyketölkkejä, luistimia sekä autonraatoja. Erilaiset homeet, levät, sammalet, jäkälät ja ruoste valloittavat esineitä, jotka ovat hyvää vauhtiasulautumassa ympäröivään luontoon. Näyttely oli ensi kertaa esillä galleria Koppelossa Tampereella lokakuussa 2021.

HANSPERI RIKKOO KAIKEN (2019)

Lasten kuvakirja, tekstit, hahmot ja lavastus Mariko Härkönen, valokuvaus Tero Makkonen.

Hansperi rikkoo kaiken on pienoismallikuvauksella toteutettu koristeellinen taidekirja, josta haetaan inspiraatiota leikkeihin ja rakenteluun yhä uudestaan. Pienoismalli kuvauksella toteutettavakuva kirja on suunnattu 4-9 vuotiaille tytöille, ja kaikille askartelusta kiinnostuneille. Kirja kannustaa valmistamaan leikkitarpeet itse tarjoamalla esimerkkejä kauniiden kuvien muodossa.

ILVOLAN VÄKEÄ  (2018)

-metsiemme eläimiä muotokuvissa-

”Etsin malleista kullekin lajille ominaisia sekä mielenkiintoisia ja jopa yllättäviäkin piirteitä. Kuvaustilanne oli harras, jopa runollinen. Eläimet pysyivät paikallaan. Emme pelänneet. Olimme valmiit jakamaan lyhyen visuaalisen hetken”.

Valokuvasin suomalaisen eläimistön edustajia studiovaloissa. Halusin tutkia minkälaisia kuvia syntyy kun metsän eläin sijoitetaan mustaa taustaa vasten, sommitellaan ja valaistaan muotokuvatradition juhlallisuudella. Kuvaus täytyi suorittaa eläinlajien täytetyillä edustajilla, muuten siitä ei olisi todennäköisesti tullut mitään. Sopivia eläinmalleja löytyi Forssan luonnonhistoriallisen museon ja Suomen Metsästysmuseon kokoelmista Riihimäeltä. Kuvauksen lähtökohtana oli valaista ”kuolleet” mallit elävän tuntuisiksi, kuin eläviksi konsanaan. Syntyi valokuvasarja juhlallisia muotokuvia, jotka kumartavat metsän väelle, huumoria ja vuosituhantista ihmisen ja villieläimen yhteiselon kulttuurihistoriaa unohtamatta. Galleria Laterna Magica 2018, Forssan luontomuseo 2018, Galleria Koppelo, Tampere 2019, Suomen metsästysmuseo, Riihimäki 2019.

DANSE MACABRE (2017)

Valokuvasarja Tinin Sauvon rautalankafiguureista Tinin Sauvon näyttelyssä Danse Macabre galleria Dixissä Helsingissä lokakuussa 2017. Valokuvamuotokuvissa toin esille oman tulkintani Tinin Danse Macabre-hahmoista valoa ja kameraa hyödyntäen.

VETTEN KUKKANEN, LINTU SYVYYDEN (2016)

”Aistin veden liikkeitä ja tunnelmia, taltioin hetkiä valonkuviksi. Samalla aloin nähdä merkkejä toisista maailmoista. Valokuvaus on mielenkiintoista; välillä kuva on napin painalluksella valmis, välillä se vaatii jopa vuosien työn siis tutkimusmatkailua parhaimmillaan”.

Yhteisnäyttely suunniteltiin galleria Laterna Magican kellaritiloihin v. 2016. Kellarigalleriassa nähtiin Tini Sauvon omintakeisia sekatekniikkaveistoksia Veden väkeä minun valaisemina Esa Lindroosin äänimaailmassa. Tiiligalleriassa oli minun vesiaiheisia lähes abstrakteja valokuvia ja videoteos Virtana kuplaa vienen.

LINTUKANSAN MUOTOKUVA (2013-15)

Kuvasin ja valaisin omat tulkintani Tini Sauvon paperimassaveistoksista Lintukansaa. Yhteisnäyttely, jossa Tinin paperimassaveistosten lisäksi oli esillä valokuvamuotokuvani, Esa Lindroosin äänimaailma sekä yhdessä toteuttamamme videoteos Lintukansaa, oli esillä Turun Museokeskuksen Ullakkogalleriassa v. 2014. Näyttely oli esillä valokuvapainotteisempana galleria Dixissä Helsingissä syksyllä 2015. Aiheesta toteutettiin omakustanteena Teron ja Tinin valokuvakirja Lintukansan muotokuvat (2015)

PISAROIVAT AALLOT JÄÄHÄN (2015)

”Aalloilla järven keinuen, tuoksuun heinikon, sateen jälkeen. Hämärässä sumun salaperäisyys, talven kuutamossa, lumen sinisyys. Vesi, lumi, jää, taivaan pilvetkin. Niin monta muotoa. Muistoja. Ja katsokaa pieniin pisaroihin! Niistä suuretkin meret syntyvät”

”Olen kuvannut vettä sen eri olomuodoissa koko ikäni. Vedessä minua kiehtoo ennen kaikkea sen monimuotoisuus. Kevään ryöppyävät joet ja lirisevät purot vaihtuvat kesän seesteiseen järvenpeiliin ja kumpu ja ukkospilvimuotoihin. Syksy tuo tullessaan kastepisarat ja maiseman muuttavat sumut. Talvi taas muuttaa veden olomuodon kiinteäksi luoden lumen ja jään muodossa aivan uuden, koskemattoman maailman. Näyttelyn kuvat muodostavat läpileikkauksen kuvaushistoriani vesiaiheisiin retkiltä asuinseuduilla ja ympäri Suomen”. Näyttely on neljäs ja viimeinen osa Luonto on runo -näyttelysarjaa ja ollut esillä Myyrmäessä ja Tikkurilassa Vantaalla sekä Hämeen luontokeskuksessa Tammelassa.

JOITA MAA KIRJOITTAA (2012)

"Tulivat vastaan kaikkialla, muodoillaan, joskus omituisina, kunnioitusta herättävinä.
Pysähdyttivät, yksin, kaksin, ryhmässä. Liikuttivat, niin erilaisia, niin hallitsevia.
Sillä mitä olisi maisema, ilman vahvoja, vääriä, suoria, suuria, pieniä, Mahtavia! Ne ovat meissä".

En ole etsinyt puita, vaan olen ajautunut niiden luokse; ne ovat herättäneet aistini kokemaan vuodenajoissa, valoissa, väreissä. Puut ovat persoonia, luonnon ylistysrunoja taivaalle. Puut elävät meissä. Näyttely on ollut esillä Hyvinkään kaupungintalolla ja Seitsemisen luontokeskuksessa v.2012 ja se on kolmas osa Luonto on runo- näyttelysarjaa.

KAUNIIT MAASTA NOUSEVAT (2010)

”Nostivat päätään kukat, heinät, sammalet, kortteet. Huomasitko niiden ilmeet, katsoitko lähempää. Oliko niillä sanottavaa. Sillä niin pieniä ne olivat ja hentoja mutta värikkäitä kuin huutaen: Mekin olemme täällä! Katsokaa! Niillä oli sanottavaa”.

Näyttely on kunnianosoitus Suomen luonnon moninaisille kasvilajeille ja se on toinen osa Luonto on runo- näyttelysarjaa. Näyttely on ollut esillä Villa Elfvikin luontotalossa Espoossa 2010, Myyrmäen kirkossa Vantaalla, Kahvila ja Puoti Lillanissa Lauttasaaressa Helsingissä ja Seitsemisen luontokeskuksessa 2012, Porvoon pääkirjastossa 2013 sekä Hyyppärän kartanossa Hyvinkäällä 2019.

LUONTO ON RUNO (2009)

”Kuljin metsiä, järviä, erämaita, löytääkseni luonnon rytmin, elääkseni siinä edes hetken. Etsin voimakasta kokemusta, valoa, väriä, muotoa, ainutkertaisen hetken taikaa, täydellistä harmoniaa. Kun löysin sen, painoin kameran laukaisinta, kuva oli valmis. Osa hetkistä jäi elämään”.

Ensimmäinen valokuvanäyttelyni galleria Laterna Magicassa Helsingissä tammikuussa 2009. Laternan jälkeen näyttely on kiertänyt ympäri Suomea yhteensä 7 näyttelyssä ympäri Suomea.

VINSKI (2009)

Valokuvanäyttely perheemme Vinski-kissasta, jota seurasin kamerani  kautta aktiivisesti sen neljän ensimmäisen elinvuoden ajan vuosina 1994–97. Näyttely on ollut esillä neljä kertaa Vantaalla, Hyvinkäällä, Tuusulassa ja Rääkkylässä. Näyttely on omistettu Vinskin muistolle (1994-2008) sekä kaikille lemmikkikissoille.

Tämä sivusto käyttää evästeitä
Asetukset